lauantai 26. tammikuuta 2013

Tammikuun aikana maisteltua...

Yksi suosikki valkkarini on ollut jo pitkään Orvieto Classico Ruffino. Sellainen, jonka nappaa hyllystä jos ei ole sen kummemmin aikaa jäädä valikoimaan. Poikkesin pikaisesti viinikaupan kautta ollessani matkalla ystävän synttärijuhlille ja tämähän sieltä mukaan tarttui. Mutkaton, melko helppo, muttei liian vetinen tai mauton italialainen valkoviini. Toimii aina, eikä hintakaan päätä huimaa. Tosin asiantunteva sukulaismieheni on opastanut ettei koskaan pitäisi ostaa alle 8 euron viiniä, mutta sen uhallakin, tykkään!


Kuiva, keskihapokas, hedelmäinen, omenainen, kevyen yrttinen, kertoo Alko tästä viinistä.



Eilen maistelin yhden ystäväni kanssa hyvän ruuan lisäksi kahta luomu-valkoviiniä. Kyseessä olivat Chileläiset Torresin Las Mulas, ja Emilianan Adobe. Kiva, että Alkon valikoimiin kuuluu nykyään jo aika monta eri luomu-vaihtoehtoa.

Las Mulas, eli tuttavallisemmin "muuliviini" on minulle näistä jo ennalta tuttu. Kesällä sitä maisteltiin kerran jos toisenkin, ja muuliviiniä tarjoiltiin myös ystävieni elokuisissa häissä. Muuliviinissä on valkkariksi mielestäni melko voimakas maku, ja luonnehdinnat greippinen ja yrttinen sopivatkin minusta mainiosti kuvailemaan tätä. Muuliviinissä pidän myös erityisesti kivasta etiketistä, jossa luonnollisesti näkyy tämä muuli.




Uusi tuttavuus minulle oli tämä toinen luomuvalkkari, Adobe. Modernin etiketin vuoksi itse en olisi sitä valinnut, mutta onneksi ystäväni ehdotuksesta päädyimme ottamaan kyseisen pullon. Oli nimittäin hyvää! Taidettiin todeta molemmat, että tässä on tulevan kesän yksi ehdoton suosikkimme. Maku oli kivan kesäinen, vaikka kyseessä oli kuivaksi luokiteltu viini, maku oli silti mielestäni makeahko ja mukavan hedelmäinen. Etiketti on edelleen mielestäni aika kamala, mutta tätä on ehdottomasti ostettava uudestaan!

Niin ja siis, summa summarum: Adobe vei kyllä kesäisellä maullaan pidemmän korren tässä vertailussa, selkeästi.

Näin alkoi vuosi 2013

Vuosi vaihtui mukavassa seurassa, melko rauhallisissa merkeissä ystäviemme luona Töölössä. Juhlajuomana meillä oli Lindemans Cavarra Brut Cuvée- kuohuviini.
Kävimme katsastamassa ilotulitukset aivan Temppeliaukion kirkon kupeessa ja siellä pakkasessa ollessamme, täytyy sanoa että tästä en kovinkaan syvällistä osaa sanoa. Kovin hyvää tämä mielestäni ei ollut, joku häiritsevä ominaisuus juomassa oli, mahdollisesti tuo hapokkuus oli liikaa. Hah, liian hapokasta siis. Mutta ei oikein maistunut, eikä tarvitse varmaankaan toista kertaa ostaa.

Alko kertoo kuplajuomasta seuraavaa: "Erittäin kuiva, hapokas, makean hedelmäinen, sitruksinen, hennon kukkainen."


Uusi vuosi ja ne lupaukset...

Jo pidemmän aikaa olen miettinyt "viiniblogin" aloittamista. Nimi on enemmän kuin harhaanjohtava, ette nimittäin todellakaan tule saamaan mitään asiantuntevia arvosteluja, vaan vain ja ainoastaan omia kokemuksiani ja mielipiteitäni erilaisista, useimmiten alkoholipitoisista juomista.

Oikeastaan tämän blogin tarkoituksena on pitää itselle kirjaa juoduista hyvistä ja vähemmän hyvistä juomista, laittaa muistiin jotain suositeltuja juomia, lehdistä luettuja jne. Sillä minusta on mukavaa maistella ja kokeilla uutta.

Tervetuloa mukaan!